Pieni Terapiahetki
Joskus pienikin pysähtyminen saa aikaan isoja oivalluksia.
Mitä lyhytterapia on?
Lyhytterapialla tarkoitetaan 1 - 25 kerran prosessia, jossa muutostoiveena on asiakkaan toivoma teema tai tietty rajattu ongelma-alue. Lyhytterapiassa asiakas pääsee keskustelemaan akuuteista haasteistaan nopeasti, eikä tulijalla tarvitse olla lääkärin lähetettä tai diagnoosia.
Voimme käsitellä monenlaisia elämän kriisejä, esimerkiksi jaksamisen ongelmia, ihmissuhdehaasteita, työhön ja opiskeluun liittyviä paineita ja uupumusta, itsetuntokysymyksiä, surua tai vaikkapa yksinäisyyttä.
Joskus muutos tai mielen solmun avautuminen voi tapahtua nopeastikin. Pidän arvokkaana, että arkisen elämän solmukohdissa kipuilevat ihmiset saavat keskusteluapua turvallisesti, luottamuksellisesti ja inhimillisessä ajassa – jo ennen, kun tilanne kriisiytyy.
Jokaiselle
Asiakkaikseni ovat tervetulleita nuoret ja aikuiset. Terapia on 45 / 60 minuuttia.
Terapiamuodot
Terapia onnistuu video- tai puheluvastaanottona.
Luonto
Terapiakäynti onnistuu myös luonnossa. Toisille meistä mielen avaaminen on helpompaa luonnonhelmassa tai liikkuessa.
Olen Kati Maidell, kolmen lapsen ja uusperheen äiti. Terapeuttina olen helposti lähestyttävä, empaattinen ja aidosti asiakastani kunnioittava. Terapeuttina olen rinnalla kulkija, näkökulmien avaaja. Ihmismieli on aina ollut intohimoni, mikä näkyy työssäni terapeuttina.
Tapani tehdä terapiatyötä on asiakaslähtöinen ja keskusteleva. Jos asiakas kokee itselleen sopivaksi, annan terapiaistuntojen välissä kotitehtäviä tukemaan terapiaprosessia. Erityisosaamistani terapeuttina on mm. ihmissuhdehaasteet, rajaamisen teemat, ahdistus- ja uupumisoireilu, itsekritiikki, perfektionismi ja tunnetyöskentely.
Peruskoulutukseltani olen terveydenhoitaja (amk) ja kasvatustieteen maisteri. Lisäopintoina olen opiskellut sosiaalipsykologiaa, terveystieteitä sekä useita lyhyempiä mielenhyvinvointiin liittyviä kursseja. Parhaillaan opiskelen psykologiaa Jyväskylän avoimessa yliopistossa. Lyhytterapeuttiopintoni (50 op) sisältävät psykoterapeuttiset valmiudet 30 op.
Vapaa-ajalla viihdyn luonnossa liikkuen. Rakastan matkustelua - erityisesti metsä, meri ja vuoret saavat oman mieleni rauhoittumaan. Pidän myös keittiössä puuhastelusta, etenkin leipominen on rakas harrastukseni.